WAL-tekniikalla

Oman rasvan käyttö rintojen suurennukseen on vakiintunut menetelmä. Olen iloinen siitä, että silikoni-implanteille on luonnollinen vaihtoehto. Tietenkin on paljon työläämpää ja hitaampaa ensin imeä potilaasta mahdollisimman kauniisti tarvittava rasvamäärä, ja siirtää se sitten ohuella kanyylillä tasaisesti rintoihin. Silikoni-implantit ovat nopea ja tehokas tapa muuttaa rintojen muotoa, mutta aina väliaikainen. Kauan plastiikkakirurgin työtä tehneenä olen nähnyt paljon silikoni-implanttien aiheuttamia, ikäviä ongelmia. Rasvansiirron tulos on pysyvä ja luonnollinen. Rasvansiirtoa harkitessa on kuitenkin tarpeellista ymmärtää biologisen menetelmän vaatimukset ja rajoitukset, jotta tulos vastaisi odotuksia.

Rasvansiirron ja implanttien tulos on erilainen. Implantti on esine, jolla rinnan muotoa voidaan muokata rajustikin. Rasvasiirre puolestaan tuo rintaan kerroksittain pehmeää muotoa, ja sillä saadaan suuri muutos vain toistettuna riittävän monta kertaa. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että implantti on kuin täytekakun pohja, ja rasvasiirre on kuin kermavaahto. Kermavaahdolla on vaikea saada aikaan töröttävää, jämäkkää tötteröä (korkea kakkupohja), mutta sillä voidaan paksuntaa lässähtänyttä kakkua, loiventaa teräviä tai rypistyviä reunoja, peitellä kuoppia ja epämuotoisuuksia. Ja jos täytekakun pohja joudutaan ottamaan pois, voidaan kermavaahtoa läjittää lisää, jos vain kermaa riittää. Rasvalla voidaan myös lähentää rintojen väliä ja pehmentää luisevaa rintakehää, mikä ei onnistu implanteilla. Ranskassa on tavallista tehdä rintojensuurennus siten, että asennetaan pieni implantti lihaksen alle ja paksunnetaan rintaa kauttaaltaan rasvalla, jolloin rinta pysyy pehmeänä ja luonnollisempana kuin pelkkiä implantteja käytettäessä. Suomalaisnaisista valtaosa ei koskaan haluaisi implantteja, ja tavoite on yleensä luonnollinen ja sopusuhtainen. Hyvin nuorena ylimääräistä rasvaa ei välttämättä ole, mutta keski-ikäistyessä rasvapula useimmiten korjaantuu, ja on mukavaa päästä paksuista jenkoista tai reisipahkoista eroon samalla, kun rinnat täyteläistyvät.

WAL-tekniikan kehitys ja tutkimuksia

Suomeen vesisuihkurasvaimutekniikka (WAL, water-assisted liposuction, Body-Jet) tuli 2008, ja olen ollut jokseenkin pioneeri vesisuihkutekniikan suhteen Suomessa. Olen opettanut tekniikkaa plastiikkakirurgian kongresseissa ja tehnyt paljon live-kirurgiaa Pohjoismaissa ja Euroopassa, ja tutkinut ja kehittänyt vesisuihkuimutekniikkaan perustuvaa rasvansiirtomenetelmää. Tällä tekniikalla pystytään keräämään suhteellisen nopeasti n. 600 ml rasvaa, mikä on tavanomainen keskimääräinen siirremäärä jaettuna kahteen rintaan (1).

Aiemmalla ns. Colemanin käsiruiskumenetelmällä vastaavan rasvamäärän kerääminen kesti hyvinkin 6 tuntia! Vuosina 2008-2012 valtaosa WAL-toimenpiteistä tehtiin paikallispuudutuksessa. Rintoihin jouduttiin laittamaan runsaasti puuduteliuosta, jotta toimenpide oli ylipäänsä mahdollinen, ja rasvasiirteessä oli n. 30 % eli paljon nestettä. Puudutuksen jälkeen rasvaa mahtui rintoihin suhteellisen vähän, ja rinnat turposivat hyvin voimakkaasti. Höttöisen turvotuksen häviäminen johti pettymykseen, vaikka rasvaa tarttuikin, koska lopputulosta verrattiin turvotusvaiheeseen. Puudutuksessa tehdyn toimenpiteen tulos oli noin puolen kuppikoon suurennus.

Nukutustoimenpiteessä rintaan ei tarvitse ruiskuttaa puudutenestettä lainkaan. Nykyisellä tekniikalla rasvaa saadaan kuivatettua dekantoimalla siten, että nestemäärä on noin 15-20 %, jolloin siirretyn rasvan määrä on suurempi. Toinen olennainen seikka on se, että nukutetulla potilaalla ei käytetä lainkaan puuduteaineita, ei rasvan keräämisessä eikä siirtämisessä. Puudutteet ovat myrkyllisiä rasvasoluille. Omassa tutkimusaineistossani tarttuvuus oli n. 10 % parempi potilailla, joilla ei käytetty puuduteaineita. Toki rinnat turpoavat, vaikka puudutteita ei käytettäisikään. Jo pelkkä mekaaninen rassaaminen kanyylillä turvottaa rintaa, ja rasvasiirteessä on nestettä 15-20 %. Nukutuksessa tehdyn yhden toimenpiteen lopullinen tulos on noin yhden kuppikoon suurennus. Tämä perustuu omaan kokemukseeni noin 800 potilaasta ja tieteellisiin tutkimuksiini (2,3,4).

Alkuvuosien vaatimattomien tulosten parantamiseksi tutkimme Sairaala KL:ssä kantasolurikastuksen merkitystä rintojen rasvansiirrossa. Odotukset olivat suuret, olihan menetelmä hyvin kallis. Rintojen volyymi mitattiin Saksassa magneettikuvista, jotka otettiin ennen ja 6-12 kk jälkeen. Lopputulema oli kuitenkin se, että vesisuihkutekniikalla kerätty rasva tarttui joka tapauksessa niin hyvin, ettei kantasolurikastus parantanut tulosta lainkaan (2).

Siirretyistä rasvasoluista tarttui perustekniikalla (WAL) 79 % (sd 13) ja kantasolurikastetulla WAL-tekniikalla 74 % (sd +14). Britannian Esteettisen Plastiikkakirurgian yhdistys palkitsi artikkelin vuoden 2013 parhaana tieteellisenä julkaisuna. Kantasolurikastuksesta on saatu aiemmin hyviä tuloksia, mutta käytetty rasvaimutekniikka on ollut raaempi, jolloin siirteessä on ollut enemmän kuollutta rasvasolukkoa. WAL-tekniikan tärkein hyöty lienee se, että rasvasiirteessä on eläviä soluja yli 90%. Jos niitä on esim. vain 50 %, pitkäaikaistulos voi olla surkea, kun kuollut rasva häviää pois.

Seuraavassa tutkimuksessamme (3) teimme rasvansiirron siten, että toiseen rintaan tehtiin kantasolurikastettu siirto ja toiseen perussiirto (WAL). Siirto uusittiin 4-6 kk kuluttua ja rikastus tehtiin toisin päin. Tuloksessa ei havaittu mitään eroa tuloksissa, ja siirteen tarttuvuus oli sama ensimmäisessä ja toisessa siirrossa. Aiemmin on väitetty, että ensimmäinen siirto on "herättelyä", ja vasta toinen siirto tuo tulosta. Näin ei siis ole, jos rinnat ovat terveet ja verenkierto on normaali.

Rasvasiirteen määrä herättää aina kysymyksiä. Miksi rasvaa ei voida siirtää paljon enemmän? Amerikkalaisilla sivustoilla on kuvia suurista rinnoista, joihin on siirretty hyvinkin 500 ml rasvaa per rinta. Kuvissa rinnat näyttävät hyvältä. Kuvat pitää tietenkin ottaa riittävän pitkän ajan kuluttua, kun tulos on lopullinen. Suuren määrän siirtäminen kerralla edellyttää rinnan venyttämistä etukäteen Brava-menetelmällä, joka on niin työläs ja epämukava, että hyvin harva työssäkäyvä suomalaisnainen jaksaa siihen ryhtyä. Näillä sivuilla ei kerrota, että rasvaa siirretään myös rintarauhaseen, ja että mitä enemmän rasvaa "tykitetään", sitä suurempi osa rasvasta jää ilman verenkiertoa ja kehittää kuolioon meneviä rasvamöykkyjä ja suuria öljykystia. Kyllähän ne tuovat rintoihin kokoa, mutta ne voivat olla kipeitä ja häiritsevät rintasyöpädiagnostiikkaa, varsinkin, kun niitä on rintarauhasen alueella. Brava-menetelmässä on puolensa, varsinkin silloin, jos rinnat ovat hyvin pienet ja kireät tai arpiset. Terveissä ja varsinkin imettäneissä (venyneissä) rinnoissa se ei mielestäni ole tarpeen. Jos rinnat ovat hyvin pienet ja/tai arpiset, esivenytys luo lisätilaa ja verenkiertoa, jolloin rintaan mahtuu enemmän siirrettä. Brava on työläs menetelmä, sillä venytyslaitteistoa tulee pitää 4-6 viikkoa ennen ja 2 viikkoa jälkeen siirron, ainakin 10-12 tuntia vrk:ssa.

Rasvansiirto on tekniikkalaji, ja sen voi tehdä hyvin tai huonosti, mikä vaikuttaa tulokseen. Tärkeää on, että rasvaa siirretään pieninä pisarajonoina terveen kudoksen lomaan, jolloin muodostuu "täytekakku", jossa on tiheästi kerroksittain alkuperäistä rinnan kudosta ja siirrettyä rasvaa. Rasvasiirteiden täytyy saada 5 vrk:ssa oma verisuonitus, sen kauempaa se ei pysy hengissä. Verisuonet kasvavat olemassa olevista verisuonista haaroittumalla. Sitä edistää se, ettei suonia puristeta lyttyyn esim. rintaliiveillä tai kyljellään/vatsallaan makaamalla, ja rinnat pidetään lämpiminä (verisuonet laajenevat). Tupakointi ja kaikki nikotiinituotteet estävät verisuonten haaromista ja kasvua, eikä rasvansiirto heillä onnistu ollenkaan. (4).